maanantai, 6. huhtikuu 2015

Poika nimeltä Päivi

No niin.. tässähän onkin vierähtänyt taas tovi edellisestä kirjoituksesta, mutta pääsinpäs vihdoin istahtamaan ja avaamaan koneen..

Tässä taasen ihmetyksen aihetta pienelle ihmiselle aiheuttanut aiheemme: Sukupuolineutraali kasvatus!!??

Siis onko tämä totta, oli ensimmäinen ajatukseni siitä, kun kuulin, että nykysellään vanhemmat ovat alkaneet välttämään sukupuoliroolien jakamista lapsilleen, vaan antavat heidän kasvaa henkilöinä, jotka sitten myöhemmällä iällä voivat itse päättää, kumpaa sukupuolta ovat..

Seuraavaksi kuulin, että jopa kunnan päätöksenteossa on jouduttu miettimään, pitäisikö kouluihin saada sukupuolineutraalit wc-tilat, jotta myös nämä "sukupuolettomat" pikkuveijarit voivat käydä koulupäivien aikana rauhassa wc:ssä..

Onkohan tämä nyt sitten ajateltu ihan loppuun... Nämä vanhemmat kasvattavat lapsensa niin, ettei vaatteista, nimestä tai hiusten väristä/pituudesta voida päätellä kumpaa sukupuolta lapsi on. Kaikista radikaaleimmat ovat päättäneet, että eivät kerro tätä edes omille sukulaisilleen..

Samaan hengenvetoon nämä vanhemmat perustelevat toimiaan sillä, että lapsella pitää ja kuuluu olla vapaus päättää itse, kumpaa sukupuolta hän haluaa myöhemmällä iällä olla.. SIIS MITÄ???

Jätetäänkö sitten opettamatta vessan käyttö, itsenäinen syöminen, vaatteiden pukeminen ja pyöräily, koska lapsi voi halutessaan kehittyä ihan niinkuin parhaaksi näkee?! Sehän on heitteillejättöä, ei niin voi tehdä. Mutta jos se on trendikästä heitteillejättöä, jolle perustetaan jokin aate, se onkin jotain muuta. Hah teille kaavoihin kangistuneille tupajumeille, jotka ette ymmärrä elämän syvintä olemusta ja tämän aatteen haurautta ja kauneutta ;)

Ennen lapsen oikeuksien julistamista oli yleisesti hyväksyttävää, että  lapsi oli vanhempiensa omaisuutta ja jonka vanhemmat muokkasivat mieleisekseen keinoja kaihtamatta.. Tuli lapsen oikeudet, jossa mainitaan että lapsella on oikeus hyvään elämään (hieman tiivistettynä) ikään, kansalaisuuteen tai SUKUPUOLEEN katsomatta..

No nyt annetaan lapselle nimeksi LauraPaavo vain, koska vanhemmat ovat päättäneet sen olevan oikein.. oikein ketä kohtaan?? Eikö lapsella ole oikeus tietää kumpaa sukupuolta hän on?

Lapselle annetaan tunnistamaton nimi, kuten Saarni tai Vesakko, puetaan hänet sinipunakeltaiseen ja kasvatetaan pitkät hiukset.. hän on kaikille henkilö..

Voisin kuvitella, että hämmennys on valtava, kun tämä pieni JooseppiKlaara lähtee koulumaailmaan, jossa hänen luokkatoverinsa kysyvät, oletko poika vai tyttö?? 

Henkilö miettii hetken ja toteaa: minä en ole kumpaakaan, olen persoona! Persoona, koska vanhempani päättivät niin!

Tulee liikuntaa, kumpaan pukuhuoneeseen menen? Uimalat voitaisiin tehdä turkkilaisiksi saunoiksi, koska kohtahan näitä henkilöitä parveilee milloin kummallakin puolella.. hmm olisinko tänään mies vai nainen?

Jos alkaisimmekin nimittää lapsiamme, kuten intiaanit konsanaan..

Perheessä on istuva härkä, tanssii susien kanssa ja naurava kulkuri, koska se on oikein lasta kohtaan..

Sitten aikanaan nämä PirkkoPetterit poksahtavat suuren kuplansa kanssa maan pinnalle ja hämmentyvät.. eihän tämän nyt näin pitänyt mennä!!? Isä ja äiti lupasivat, että saan itse päättää..

On sanottu, että lapsi on Tabula rasa, tyhjä taulu syntyessään, joten ympäristö muokkaa lapsen identiteettiä ja henkistä kasvua täydemmäksi.. Täydemmäksi persoonaksi, jolla on kyky aistia ja havainnoida, kokea olevansa ehjä yksilö..

Mikä valta vanhemmuudella onkaan..

Jos päätämme haluta kasvattaa lapsemme jonkin hienon trendin mukaan, me voimme tehdä sen, me voimme muokata näitä ihmisenalkuja juuri omien mieltymystemme mukaan.. Jätetään kertomatta asioita, kerrotaan asiat erilailla, eristetään lapsi yhteiskunnan normeista..

Oikeastaan nyt pitäisi opiskella psykiatriksi, töitä piisaa kyllä, kun kaikki nämä Versot kasvavat teini-ikään ja identiteettiriisit puskevat päälle.. Ja mitä vanhemmat tässä tilanteessa tekevät? Oletettavasti syyttävät yhteiskuntaa, koska se ei ole tukenut heidän hauraiden lapsostensa kulkua kohti valaistumista..

Ja paljonko kustannuksia vaatisi laatia kaikki Kelan ja muiden virastojen kaavakkeet ym. uusiksi. Koska tällähän hetkellä kysytään sukupuolta nainen tai mies.. Tuleeko kolmanneksi ruksiksi -ei tietoa-?? Kutsutaanko kaikki neutraalit armeijaan??

Toivoisin kohtuutta kaikkiin asioihin, myös vanhempien oikeuksiin lastaan kohtaan.. Nykyään tilanne alkaa enenevässä määrin näyttää siltä, että vanhemmat ovat unohtaneet, että oikeuksien mukana tulee aina vastuu lapsen henkisestä hyvinvoinnista nyt ja tulevaisuudessa..

ja vastuu tulee kantaa, niinhän me pyrimme opettamaan lapsiammekin, eikö?

 

keskiviikko, 11. maaliskuu 2015

Ruokolahden Venäjä =D

No niin, taas täällä. 

Tässä seurattuani tätä kaikkea uutisointia Venäjästä ynnä muista kriiseistä mitä maailmalla tapahtuu, heräsi mielessäni kysymys: kuinka moni ihminen suodattaa lukemaansa, vai onko näin, että mitä ilapäivälehti kirjoittaa, se on totta??

Katsellessani kauppareissulla iltapäivälehtien myyntiartikkeleita huomaan uutisoinnilla saman kaavan.. Otsikko on esim. Venäläinen sukellusvene havaittu risteilyalukselta!!! 

Hmm.. suurin osa lukijoista ei osta tätä lehteä, mutta mielikuva, joka tällaisesta uutisoinnnista saadaan aikaan on vähintään: APUA, NYT NE TULEE!!

Tosiasiassahan kansainvälisillä vesillä saan seilata vaikka minä Kiinalaisella sukellusveneellä, eikä siinä ole mitään sen kummempaa.. -siksi ne ovat KANSAINVÄLISIÄ VESIÄ!

No asiaan taas.. Tosiaan suuri osa uutisoinnistahan perustuu mielikuvien luomiseen.. saadaan kansa ostamaan lehtiä, saadaan ihmiset puhumaan.. Mutta kyseenalaistaako kukaan koskaan mikä merkitys uutisoinnilla on polittiisesti?

Jos Suomi halutaan natojäseneksi, voisiko olla, että tällainen propagandauutisointi voisi edesauttaa ihmisten ympäripuhumisessa? Voisiko olla...

Luettuani artikkeleita Venäjän "uhasta" Suomenmaata ajatellen, alkoi mieleeni hiipiä kaukaa menneisyydestä vanha ystävämme Ruokolahden leijona.

Voi se leijona oli kuuluisa.. se oli jokapaikassa! Penttilän muorikin oli jo hetken Citymarketin kassalla jonottaessaan luullut nähneensä vilauksen leijonaa invavessan kulmalla..

Ja jälleen uutisia satoi.

Kuinka ollakaan se leijonakin oli jo karannut Venäläisestä sirkuksesta.. jaa-a.. Olisikohan se Venäläisten salaliitto... Laitetaankin niille leijonia.. siinä on oikea biologinen täsmäisku! 

Venäjä on nyt aseistanut rajat, ollut Ruotsin rannikolla väijyssä, Viking Linella ollaan oltu kiikarit tanassa tähyilemässä, josko pitää alkaa kaivamaan ruutitynnyreitä ja miehiä kannelle..

Uutiset otsikoivat, kuinka Venäläisissä lehdissä mainitaan suomi eri asianyhteyksissä ja kuinka meidän nyt on pakko alkaa liittoutumaan, koska me emme pärjää.. Naapureiden maihinnoususaappaat ovat jo jalkoihin puetut ja me orvot pirut menetämme itsenäisyytemme...

Mutta sitten löytyy sankari. Nato! Ministerit höökäävät, kuinka tärkeää meidän on ottaa kantaa asioihin, jotka meille eivät kuulu.. Ja näin, pikkuhiljaa asenteet muuttuvat. Se mikä oli ennen ehdoton ei, on saatu käännettyä. Keskustelupalstoilla avataan keskustelua: uskotko sodan tulevan? Koetko Venäjän uhkaksi suomelle?

Matti 75 ja Liisa_20 pohtivat, uskaltaako rantasaunaa lämmittää ja toyvillakoiraa päästää ulos, etteivät Venäläiset kasakat vie mennessään..

Joukkohysteria on hienoin tapa hallita kansan mielipiteitä ja johdattaa tietämättömät valoa kohti. Kuinka ollakaan, se on puolueeton media, joka kasvattaa asenteitamme.. 

Olisikohan niin, että me kuitenkin olemme helposti johdateltavissa. Politiikka on kaikkialla, ei ole olemassa ilmaista ateriaa.

Ja se Ruokolahden leijona.....

kuka tietää, olisko se voinutkin olla Venäläinen vakooja karvahattu päässä?

=D

 

maanantai, 9. maaliskuu 2015

Mikä mahtaa olla in?

Niinpä voisi aloittaa hienosti J.Karjalaisen tekstiä mukaillen tämän päivän ajatuksen =)

Nykyään tuntuu, että aina pitää olla in. Ei ole cool olla normaali.

Mikäli et tiedä mikä on twitter, selfiekeppi, (hästäkkiä en edes yritä kirjoittaa oikein) tai osaa sanoa, mitä BB talossa tapahtui viime kaudella -saat sääliviä tai lähes paheksuvia katseita kaikilta nykysivistyksen omaavilta henkilöiltä... Olet siis nolo!

Sanotaanko nykyään enää, että ollaan in? Sitä on vaikea sanoa.. mutta asiaan.

Nykyään on in tehdä itse kaikki ja nimetä kaikki eväät ulkomaisella kielellä.. On se mahtavaa, kun on olemassa ulkomaiset sanat, onhan broccoli, pulled pork ja cuacamole hienompaa, kuin makkarasoppa, maksalaatikko ja pyttipannu ikinä!

On in imettää.. siitä puhutaan kaikkialla.. siitä tehdään ohjelmiakin! On in imettää ja olla imetyksen tukiryhmissä ja keskustella siitä, kuinka pahoja vanhempia on olemassa, kun ruokkivat lapsiaan vanhanaikaisesti pullosta.. niinkin pikkuisia kääröjä kun ovat vuodenkin vanhana!

Tällä hetkellä on in sanoa syövänsä proteiinirahkaa, proteiinimaitoa, proteiinipatukkaa, lisättyä proteiinia ja PROTEIINIA! Ei siinä ole mitään järkeä syödä lihaa, kun sen saa terveellisesti sokerilla maustetusta maidosta ja suoraan pullosta!

On in ottaa kuvia, selfieitä, kuvata itseään jumppaamassa bodypumpissa, bodyhumpassa, bodytimmissä, bodyjenkassa, bodyfitnessissä, bodyketkutukessa, sekä aamupalalla, salilla, peilin edessä uusissa ja vanhoissa huppareissa.. On hienoa, kuinka monta erilaista ilmettä voi kuvata minuutin aikana samasta kuvakulmasta.. Hienoa, että on kännykkäkamerat!

Materiaali on in.. Olohuoneen kalusteet ja keittiön kaapit uusitaan kerran vuodessa, koska onhan se nyt tyhmää samoissa kamoissa istuskella vuodesta toiseen.. Sielukin uudistuu, kun saa istua ahterinsa uudelle divaanille!

On in katsoa sisustusohjelmia.. Hankkia valkoista ja mustaa.. Mikään ei voisi olla hienompaa, kuin talo, joka on lattiasta kattoon valoisan valkoinen.. Hyi niitä hirsimökkejä ja puuta.. Valkoista sen olla pitää!

Tosi tv on in.. Pääsemme aitiopaikoilta seuraamaan, kuinka ihmiset löytävät toisensa niin laivalta, kuin alastomana saarelta.. Ihmiset suljetaan taloon, alastomat ihmiset taistelevat (vain?) luonnon armoilla,selviytyvät ja taistelevat himojaan vastaan sinkkusaarella.. Kaikki laitetaan kuntoon: huvilat, kodit, mökit, vessat, pihat, ravintolat, hotellit ja autot...On in katsoa, kuinka ihmiset ajavat kilometrejä nähdäkseen kaupan!

On in puhua kieltä, joka on jotain muuta, kuin mitään kieltä.. Me twerkkaamme, stalkkaamme, spämmäämme, tägäämme ja nauramme memejä.. Emme me voi enää tanssia, seurata, hakea tai katsella pilakuvia!

In on myös erikoisuus.. Omat tekemiset on oltava jotain hienompaa, uutta ja erilaista.. Uusia tuulia maailmalta.. Käy kerran Malagalla, harrastuksiisi kuuluu maailman kiertäminen kultturelleja elämyksiä hakien.. Loma ei ole loma, jollei sillä pääse golffaamaan, syvänmerensukellukselle riutoille, makumatkalle Aasiaan tai purjelentämään Skotlantiin.. Ai te kävitte mökillä Kälviällä? (katse hakee ympäristöä ja pieni rykäisy) Ahaa, mielenkiintoista.. Onpahan muuten vähän pikkulintuja tänä vuonna!

 

Niinpä niin.. laittaisikohan huomenna aamupalaksi cafe con leche vai kiehauttaisiko ihan vaan sumpit?

 

 

 

 

sunnuntai, 8. maaliskuu 2015

Naistenpäivää..

Hyvää naistenpäivää kaikille naisille!

Katseltuani päivityksiä sosiaalisessa mediassa siitä, kuinka olemme saaneet kukkia, aamiaisen sänkyyn, hierontalahjakortin tai kynsihoidon siitä hyvästä, että olemme naisia, aloin miettimään naistenpäivän merkitystä itselleni..

Ei- en tänäkään vuonna saanut kukkia tai aamiaista sänkyyn.. söin aamiaisen lattialla nuorimman lapseni leikkiessä viltillä puruleluillaan.. Tämän jälkeen aloin siivota keittiötä ja imuroin, tein kaiken mitä normaalisti aamuisin teen.

En minä kyllä kukkia odottanutkaan, minulle naistenpäivän merkitys on jotain syvempää, kuin hienot lahjat tai huomionosoitukset, jotka tehdään koska tällaisena päivänä niin kuuluu tehdä.. Minulle naistenpäivä edustaa sukupuolesta riippumatonta vapautta. Vapautta päättää itse mitä elämälläni teen. Elän yhteiskunnassa, jossa nainen omistaa vartalonsa ja mielensä. En ole mieheni omaisuutta ja minulla on sananvapaus ja oikeus opiskella mitä ikinä haluan.

Saan olla onnellinen nainen, joka tekee itse omat päätöksensä ilman miehensä lupaa. 

Koen olevani etuoikeutettu, koska olen nainen, sillä vain naisesta voi tulla äiti.. Mies ei koskaan saa kokea sitä riemua, kun vatsassa potkii pieni vauva. Mies ei koskaan saa kokea sitä, minkälainen supertreeni lapsen synnytys on ja minkälainen palkinto kaiken sen ponnistelun jälkeinen riemu on.

Naisena minulla on aina lupa kerran kuukaudessa olla kiukkuinen, koska kaikki ahdistaa.. Olen vahva, mutta minua ei katsota pitkään, jos en jaksakaan kantaa kauppakassia rappusia ylös.. olenhan nainen..

Minulla on aina syy ostaa uusi paita, koska kaapissa ei vaan ole mitään päällepantavaa. Vaikka osaan vaihtaa autooni renkaan, oletettavasti minulle tarjotaan apua tienposkessa, toisin kuin miehelle..

Tätä listaa voisi rakentaa loputtomiin, mutta kiteytettynä:

Minulle ei tarvitse esittää pahoitteluja siitä, etten saanut kukkia tänäkään naistenpäivänä.. Se, että saan olla nainen riittää minulle.. <3

sunnuntai, 8. maaliskuu 2015

Esittelyssä uusi bloggari =)

Pidänpä pienen esittelyn näin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen kunniaksi =)

Olen ihminen joka rakastaa puhumista ja kirjoittamista.. En vain nuorena saanut aikaiseksi opiskella ammattia, jossa näitä kykyjä voisi saada hyötykäyttöön.. Kiire oli työelämään ja elämään muutenkin.

Perhe-elämä ja kaikki muu verottaa aikaani sen verran, etten myöskään ehdi osallistumaan mihinkään, jossa  voisi ääntään päästä tuomaan kuuluville..

Tässä blogissa oletettavasti tulen kirjoittamaan ainakin yhteiskunnasta, politiikasta, perhe-elämästä, ihmisluonnosta sekä nykypäivästä.. toivottavasti myös paljon muusta =)

Kirjoitukseni toivottavasti herättää lukijassaan (mikäli sellaisia on) tunteita ja mielipiteitä.. Ne saavat olla positiivisia tai negatiivisia, pääasia, että mielipiteitä ja ajatuksia herää..